Hector
Neitoperho
Raapaisin kynttilään valon
Vihreän, paljastavan...
Hyönteiset täyttivät talon
Näin aamun jo valkenevan...

Tuon valvotun yön aina muistan
Kun tuulee ja sua ikävöin
Sinun naurusi, laulusi muistan;
Ne mielessäin käy päivin, öin
Kun tuulee, ja sua ikävöin

Kuu ikkunan ohitse kulkee
Se varjot saa taas kasvamaan...
Yö syliinsä ihmisen sulkee
Joka jäänyt on odottamaan...

Olen sulkenut muistojen verhon
Ja aukaissut taas uudestaan...
Sinut vangitsin kuin neitoperhon
Oksa raapaisee taas ikkunaan
Ajan suuntaa en saa muuttumaan

Mä aukaisen kirjan ja suljen;
Nuo tiedot on vanhentuneet
Mä varjoni vierellä kuljen
On taulutkin haalistuneet...
Yli aikojen, merten mä kuulen
Sinun äänesi päivin ja öin...
Sinun laulusi, naurusi kuulen
Kun tuulee, ja sua ikävöin...
Kun tuulee, ja sua ikävöin...